Kun kirjoitin ensimmäisen kirjoituksen, on sen jälkeen tapahtunut paljon...Ja koska olen maininnut kirjoittavani kaiken kattavasti, kirjoitan nyt elävästä elämästä ja se kuinka elämä murtaa, potkii, antaa haasteita...Ainoo vaan et jollain kumman sisulla jaksan nousta joka kerta, vaikken aina tiedä edes miksi.. Mutta aloitetaanpa..
Rankka alku vuosi nosti päätään jo alussa ja voima varoja on kyselty liikaakin, ja vallan typerissä asioissa. Ei ikinä uskoisi miten vaikeaa on löytää elämäänsä sisältöä pitkästä aikaa kodin ulkopuolelta. Etenkään pitkän aikaa työttömyyden jälkeen. Ja kyllä, "pitkä aika työttömänä" on suhteellinen käsite.
Taustoja:
Oon ollu töissä ja kuntouttavassa aika kattavasti. Mitään uraa en oo päässy luomaan mut kokemusta on...Alkaen ihan heinolan reumasäätiön sairaalasta. Siellä olin lasten -ja nuorten osastolla yli pari kymppiseks ihan katkeraan loppuun saakka (konkurssi 2010). Siellä miusta on kouliintunut se taistelija joka aina jaksaa nousta. Oon aina joutunu tappelee jostain....kelan tai sossun kanssa, erikoistuvan lekurin, uusi lääke etc. Mua pidettiin sielläkin lasten -ja nuorten osastolla siks et tunsin paikan kuin omat taskuni. Tunsin henkilökunnan -ne oli miun toinen perhe. Tunsin metodit ja kaiken tarpeellisen ja välillä tarpeettomankin. Olin vertaistukena uusille +10vuotta vanhoille potilaille, oli harjottelija hoitajia joita mie potilaana ohjeistin :D Oli erikoistuvia, -ja harjottelevia lekureita, samoin fysioterapeutteja joille olin tutkittavana ja kertomassa kärkevän mielipiteeni. Olin se haasteellinen, lääketieteellinen ihme jota oma lekuri tai fysioterapeutti tai hoitaja pyyti esimerkiksi, kun tarvitsi. Se oli miulle kunnia ja muhun luotettiin. En ole vieläkään se helpoin potilas, enkä tuu olemaankaan :D Muistan vieläkin jokunen vuosi sitten, kun päätin soittaa miun heinolan aikaselle lekurille. En löytänyt suoraa numeroo vaan se meni jollekkin sihteerille, joka hämmentyneenä ihmetteli et numero johon soitin oli vain muille lekureille. Et ei voisi periaatteessa välittää puhelua. Sanoin siinä vaihees et -Usko pois, tämän puhelun se haluaa välittyvän. Ja kuinka ollakaan, lekuri otti puheluni vastaan! Oli kuullu tottakai sihteeriltä miun nimen ja sanon et välitä ihmeessä :) Sain arvokkaita neuvoja silloin ja vaikka soittasin uudestaan, uskon et miun puhelu välittyisi.
Mutta aiheeseen mistä nyt kirjotan: Jouduin perustelee ja meuhkaamaan kuntouttava paikasta?! Ja mistä syystä....?
Kuntouttava hylättiin tässä kyseisessä paikassa vedoten sukulaisuus suhteeseen. Eli tässä tapauksessa itselle verisukulainen oli ohjaavassa asemassa ja mie olisin tullut ns. ohjattavaksi eli kuntouttavaan. Ei käy. Lisäksi oli liipalaapaa et sossun kriteerit ei täyty jne. Noh, jos miulle olisi annettu asiallinen selitys ni asia OK. Oisin voinu antaa asian olla mut enpä antanu, koska tiesin selityksen ontuvan. Kirjotin asiasta seinälleni ja soitin sossuun ja joka paikkaan: jännä et vastaus kaikkialla oli näin suoraa suomeks "Mitä v***ua?! Tuli lisää ristiriitaa ja lisää valheita et sossuohjaaja 1 valehtelee ja sossuohjaaja 2 sanoo oikein. Lopulta MIE olin se pahis ja valehtelija. Vaikka kyllä tiedettii mikä se oikea ongelma oli: Naama kerroin ei miellyttäny. Ja mie ja tämä verisukulainen, tässä tapauksessa Oma äitini, olisimme kuulema olleet tässä paikassa holtiton yhtälö! Eihän tää tähän jääny...sossun johto ja kaupunki tykkäs oikein kovasti, kun kerrottiin, että kuntouttavaan otetaan tiettyyn paikkaan vaa naamakertoimen perusteella. Paikkaan jonne kukaan muukaan ei enää halunnu..Oisin menny vapaaehtosesti..Paikkaan jonka suurin rahotus on pyöriny ylipäätään kuntouttavilla mut nooh...mikäpä mie oon tuomitsemaan. Muutenkin sen paikan maine on nii pilattu nykysin, että katsoin parhaimmakseni muutenkin puhdistaa kaiken siitä huokuvan negatiivisuuden itsestäni....Niin ainakin luulin...
Tämähän vaan on mennyt koomisemmaksi mitä enemmän oon halunnu eroon päästä =D Tämä mitä tänne kirjotan, ei ole sensuroitua, koostuu omasta elämästäni ja sanon asiat niinkuin ne on. Eri asia oli tätä aikaisemmin ja seinälläni kaikki julkaisut eivät ole julkisia. Niitä voi rajata ja rajaan sen kummempia selittämättä. Siitä se sit lähti et sieltä kirjoituksiani koitettiin käyttää mua vastaan. Sain selville mitenkä ja päätin, että teen pienen puhdistuksen...
Tässä "aikuisten" ihmisten maailmassa en ole ikuisuuksiin ymmärtänyt ns. hiekkalaatikko meininkiä. Järjestetyissä juhlissa olen jo ikuisuuksien ajan todennut et, jos jotkut ei tule toimeen keskenään nii eipä ole miun ongelma. En ala järjestää mitään sillä perusteella kuka tulee toimeen ja kuka ei. Ei juhlissa,bileissä etc. tartte kaikkien tulla toimeen tai edes keskustella keskenään, jos siltä tuntuu. En mie rupee vieraslistaa tai jonkin paikan toimintaa perustaa sille ketkä Ei tule toimeen....No juuh. Hauskaa tässä on se, että olen kohta 34wee: Kirjotuksistani ja tulisesta luonteestani marmattaa mua vanhemmat (syntynyt 84-55) ihmiset MUN OMALLE ÄITILLE....Kyllä, luitte oikein. Omalleni äitilleni, ilta myöhään laitetaan viestiä kuinka olen tehnyt sitä ja sanonut tätä...Ja tässä kohtaa miun ymmärrys loppuu. Ei miun äiti ole mikään virallinen valvoja. Jos miulle joku vanhempi jotai tulee sanoo, kirjottaa tai jotain muuta mistä nostan verenpaineeni nii en mie ny hel***ti vie mene sen isälle tai äitille asiasta itkee. Hyvänen aika!
Ja tässä vaiheessa viel, kun on kyse omasta mielipiteen ilmaisusta/epäilyistä nii ei se miun äitille kuulu eikä se niistä ole vastuussa! Eikä se mitään edes auta. Jännä, et miulta jo reumasairaalassa lekuri kysy äitin ohi ihan MIUN OMAA mielipidettä, kun olin ALLE KUUDEN. Hienosti on yhteiskunta muuttunu ja tullu herkkänahkasempia ihmisiä...Ja ihan omalla mielipiteellä totean tämän touhun olevan lapsellista. Mie olen aikuinen ihminen, en valvonnan alla oleva, ja näin ollen olen oikeutettu ihan omiin mielipiteisiin ihmisistä, oli ne sit äitin kans tekemisis tai ei. Ei se miun mielipiteille tai kirjotuksille mitään voi eikä tule voimaan! Enkä tänä päivänä tule käsittää tämmöstä. Miulle ei uskalleta tulla sanomaan mitä mieltä oikeasti ovat...ne kuormitetaan äitille!
Miulle on sanottu vaikka mitä mut hyökkäys äitiä on kohtaan on karmeinta pas*** hetkeen. Vastaan omista teoistani, kirjotuksistani, myötävaikutuksesta ja kaikesta. Se että konkurssiin joutunut heinolan reumasäätiön sairaalan henkilökunta on miut osittain kasvattanu, on miut kasvattanu myös tottakai oma äitini <3 Yhteistyöllä on miusta kasvanut se feeniks lintu, joka nyt jaksaa taistella ja nousta vastoinkäymisistä. Olen oppinut Elämällä elämääni. Ei miulla ole takana hienoja kouluja tai kursseja tai uraa. Olen reumasairas, tällä hetkellä vammautunutkin. Miulla on ollut rankka lapsuus. Ne kaikki yhdessä on kasvattanu mua siihen mikä olen. Miulla on paljon työkokemusta. Sitäki katottii mm. vuos sitten kieroon: Miks oon vaihtanu nii usein työpaikkaa? No siks koska tässä vi*** yhteiskunnassa ei tämmöne ihmine saa mitään ellei itse ala yrittäjäksi. Mutta se, että siitä syyllistettiin, Miksi näin paljon kaikkee? Siks ku ei oo mahollista työllistyä kuntouttavalla tai palkkatuella, kun TIETYKSI aikaa.
Joten kanssa kuntoutujat ja palkkatuella olijat: Älkää lannistuko! Taistelkaa oikeuksienne puolesta. Jos joku syy etc. tuntuu väärältä, saa laittaa vaikka miulle tänne viestiä nii katotaa mitä voi tehdä :) Mie autan. Oon taistellu kaikkien mahdollisten instanssien kans koko elämäni ja osaan täyttää hakemuksen jos toisenkin. Laita rohkeesti viestii jos siltä tuntuu :)
Ensi kerralla alotan parin kirjotuksen sarjan Trimalleolaarimurtumastani joten palataan pian <3
